Osavuosiraportti Q1/2021

Tammi-maaliskuun musiikillinen katsaus ei osaa päättää, tulisiko reivata vai itkeä, pitäisikö kaupallisuutta syleillä tai kritisoida, ja kannattaisiko rangaistukseksi näsäviisastelusta valita luunappi vaiko Tohtori Visvasyylä -tositeeveemaratoni? Päättää tarvitsisi myös, kauhaisisiko sitä kitusiinsa viikinkimitalla haarikallisen vehnäolutta, valkosipulisia nilviäisiä ja brysselinpottuja vai tyytyisikö nakertamaan styroksia?


Vuoden aloitus ei ole ollut mitenkään kepeä. Tilanne näytti ensin heijastuvan ensimmäiseen musiikilliseen kvartaaliin tavallista levottomimpina sävyinä ja hivenen tylympänä teknotamppauksena. Lopulta voimakuunteluun valikoitunut housekin oli kuitenkin melodisinta sorttia ja yleistunnelmassa oli havaittavissa vain häivähdys industrial-henkistä itseinhoa iki-iloisten syntsariffien sivusyötteenä. Jälkikäteen ajateltuna oli silti virhe yrittää keventää tunnelmaa avaamalla raportin julkistustilaisuus vitsillä.


Yllättäväksi tarkoitettu repliikki "Hei, ootteko muuten kuulleet sitä, kun yksikätinen mies, hermafrodiitti, kyberneettinen organismi, elävänoloisen Brad Pitt -vahanuken puristeltava pakara, koeputkellinen ektoplasmaa, gruusialainen ja samoalainen kilpaili siitä, kuka voittaa hodarinsyöntikisan? Ootteko?"


Olivat kuulleet. Homma lässähti siihen.


Yritin pelastaa tilanteen tarinoimalla mahdollisimman liikuttavin kääntein yksinäisestä varhaislapsuudestani Lontoossa, johon kuului ainakin koulun pihamaalla minut kaatanut ja päälläni istunut känsäkätinen ja jo lapsena viiksekäs turkkilaispoika, ehkä nimeltään Atatürk. Puheessa vilahtivat myös maitopullot, joiden foliokorkin läpi iskettiin pilli, Apollo-kuulennoista ja dinosauruksista tekemäni sinikantiset projektivihkot sekä koulu-univormuuni kuulunut harmaa villapaita, joka tarttui tuolin rispaantuneeseen selkänojaan.


Muistelin myös ikäviä liikuntatunteja, joita varten juhlasalin seiniltä vedettiin esiin kiipeilytelineet, joista muodostui eräänlainen esterata. Telineet olivat sinertävän juovikasta, vähän marmorikuvioisen näköistä metallia, samanlaista kuin lapsuudenkotini ikiaikaisen silityslaudan jalat.


Silityslauta saattaa olla vielä mökillä mökkisilityslaudaksi alennettuna. Mökkiesineiksi on alennettu myös kirveelläveistetyn ruma lahjakello, ylipitkällä lipalla ja pehmokiveksillä siunattu kikkelihuumorilippalakki ja tuoppi, jonka kyljessä oleva mittari osoittaa tunnelman nousevan samalla kun nesteen pinta tuopissa laskee. Lapsuudenkodin vanhaa mankelia ei sen sijaan ole enää olemassa, eikä vanhaa hopeista R2-D2-droidin näköistä Nilfisk-imuria tai Mehumaijaa eli kotitekoisen mehun keittämiseen käytettävää sammiota.


Piikkisikapuusta pitkälle


Tarina ei uponnut poikkeustilasta lopen uupuneeseen yleisöön, eikä soittolistan ensimmäinen biisikään päästänyt heitä ensikuulemalta helpolla. Porcupine Tree -yhtyeen entisen nokkamiehen Steven Wilsonin tuotokset ovat olleet itselleni täysin tuntemattomia, joten läpikaupallisuutta kritisoiva elektroanthem Personal Shopper pääsi lyömään ällikällä. Kymmenminuuttinen eepos sai itseoikeutetusti avata setin, koska vaihtoehtoinen viimeisen biisin paikka oli jo varattu "Thank you and goodnight" -toivotukseen päättyvälle When We Were Young -biisille. Sen katkeransuloinen Blitz-klubin muistelu herkistää sisäisen uusromantikkoni.


Personal Shopperin mahtipontisessa esillepanossa on kuultavissa suuresti ihailemani tuottajalegenda Trevor Hornin vaikutus Frankie Goes To Hollywoodista muistuttavine soundeineen. Timanttina tiarassa on itsensä Sir Elton Johnin lakonisesti luettelema turhuuksien ostoslista. Niin brittiläistä, niin Lontoon raetta.


Vaan jotta totuus ei unohtuisi, on esiin nostettava vuoden tähänastisista remiksauksista parhain, joka nousee jopa kaikkien aikojen suosikkimiksausteni joukkoon. Kylien erinomainen Real Groove -biisi versioitiin jo kertaalleen duoksi Dua Lipan kanssa, ja nyt tämän pohjalle on tehty Initial Talk -remiksaus, eli miksauksen miksaus. Ja kyllä kannatti.

Initial Talkin tavaramerkkinä on kahdeksankymmenlukuistaa kaikki miksaamansa kappaleet, ja välillä tuotokset ovat liiankin ilmeisiä ja ennalta-arvattavia. Tällä kertaa biisi muuntuu niin ihastuttavaksi Stock Aitken Waterman -tribuutiksi, ettei sitä voi paremmin tehdä. Kohdassa 2:44 on esimerkiksi täydellinen SAW-tyyppinen sointukäännös, ja päälle vielä sävellajin vaihdos.


Kokemuksen kruunaa nerokkaasti Kylien Enjoy Yourself -albumin Tokion-konsertin aikaisista arkistovideoista koostettu pätkä, joka lämmittää sydäntä kaikessa viattomuudessaan. Ennen kuin Michael Hutchence vietteli popin prinsessan vähän tuhmailemaan kanssaan.



Steven Wilson ja Kylie edustavat tavallaan ääripäitä vuoden ensimmäisen neljänneksen koosteessa, vaikka samalla ne ovat hyvinkin likeiset serkukset elektronisen popin sukukokouksessa. Toinen muka-tiedostava murisija, toinen häpeämättömän pirtsakka pinnan palvoja.


Väliin mahtuvat tällä laajahkolla spektrillä ainakin puritaanisessa syntikkasoundissa kiinni olevat pohjoismaiset Piston Damp, Ashbury Heights ja Echo Image; vanhaa teknoa ja ravea henkivät Bexxie ja Prospa; nouseva dance-artisti Camden Cox, myös vierailevana äänenä, sekä loppuun jätetty pakollinen, pientä syyllistä nautinnon tunnetta aiheuttava trance-pala. Erikoismaininta myös Litku Klemetin Suomi-diskolle.


Kaikki nämä teokset kertovat ikiaikaista narratiivia melodisen elektronisen musiikin terapeuttisesta vaikutuksesta ja toisintavat kovin tuttua myyttistä kehyskertomusta tarttuvista kertosäkeistä, joiden avulla rakkaus voi puhjeta kukkaan, kun sitä vähiten odottaa.


Tiedättehän sen, kun tyttö tapaa pojan oudossa pikkukaupungissa, jonka pinnan alla kuohuu eikä kaikki ole sitä miltä näyttää? Miksi muuten valokuvausliikkeestä palautuneesta filmistä olisi poistettu puutarhassani leijuneesta isopäisestä pienestä harmaasta olennosta nappaamani kuva?


Kutsukaa minua vaan vapaasti vainoharhaiseksi, Ari-Pekaksi tai vaikka hyväsydämiseksi prostituoiduksi, Kuti-Kuti-Elliksi, jonka isä jäi maailman merille ja äiti raatoi pitkää päivää tehtaassa, mutta jotenkin vain tiedän, että kuvalaboratorion finninaama oli saatu uhkailemalla hiljaiseksi. Heillä täytyi olla hallussaan aineistoa siitä kerrasta, kun finninaama teki pimiössä jotain, mihin pimiötä ei ole tarkoitettu. Sanon vaan.