Se eka kerta

Jokainen meistä muistaa ensimmäisen ostamansa levyn, ensisuudelmansa, ensipuraisun höyryävästä brittiläisestä munuaispiiraasta ja sen ekan kerran, kun on mennyt voittamaan naamiaisasukilpailun ykköspalkinnon.



Tietyt hetket elämässämme ovat perustavanlaatuisia: ensirakkaus, esikoisen syntymä, ensimmäinen onnistunut vihamielinen nurkanvaltaus ja eka ihan oikea kesätyö sinisissä lateksihousuissa ylimakeaa limuviinaa mainostavana formulavarikkotyttönä.


Oma ensialbumini, tai C-kasettini, on sitä seuranneen kuunteluhistorian valossa jokseenkin yllättävä: heinäkuussa 1984 julkaistu Jacksons-yhtyeen viidestoista studioalbumi Victory. Muistan, kuinka kuuntelin kasettia sinisestä walkmanista lapsuudenkotini pihakoivujen väliin pingotetussa riippumatossa makoillen. Riippumatto toimi samalla suorituspaikkana ja laukaisualustana niinä yksinäisinä kesinä laatimalleni omatekoiselle palloilulajille, Asteroidipallolle. Siinä heitettiin tennispalloa mahdollisimman kovasta vauhdista kohti vastapäistä tiiliseinää ja yritettiin ottaa pallo pompun kautta kiinni. Pistelaskujärjestelmää en muista. Yleisölajiksi siitä ei kuitenkaan ollut.


Vuodesta 1984 käynnistyi musiikin suurkuluttajan urani, joka ei tietenkään ole varsinainen ura. Aivan kuten toiveammattieni listalla lapsena ollut tavarataloissa sulkemisajan jälkeen leluosastolla piileksijän työ ei ole suoranaisesti oikea ammatti. Toiveammatteja tiedusteltaessa sanoisin nykyisin haluavani kaikkein mieluiten olla Venäjän historiansa lukenut syntetisaattoripopin valtiomiesmäinen isähahmo, ohimoilta harmaantunut eminenssi ja lyyrinen nero, mutta kyllä standup-koomikkonakin kelpaisi.


Relax, don't do it / When you want to sock it to it / Relax, don't do it / When you want to come

Vuonna 1984 tutustuin myös ensimmäiseen vakavampaan fanituksen kohteeseeni, Frankie Goes To Hollywoodiin, jonka Welcome To The Pleasuredome -albumin yliampuva ja uskalias tuotanto sai ymmärtämään, että tällaistakin sitä voi olla. Huoneeni seinälle tulivat silloin sinitarroitetuksi myös Smash Hits -lehdestä irrotetut Depeche Mode-, Nik Kershaw- ja Wham! -julisteet. Mikäli haluat tulla kuljetetuksi 11-vuotiaan nörtin musiikillisen heräämisen alkulähteille, valkkaa tästä taustalle äänimatoksi DJ Timmyn vuoden 1984 valikoidut.


Jacksonsin Victory-albumilta muistan parhaiten sen toisena singlenä julkaistun Torture-biisin, jonka kuuleman mukaan painajaismaisen tuotantoprojektin läpikäyneessä videossa on breikkaavia luurankoja, seinästä pullahtavia limaisia silmiä ja Marlon-veljeksen limaisia tanssiliikkeitä. Video on kuuluisa myös Michaelia esittävästä vahanukesta, joka lainattiin kauhukabinetista paikkaamaan elävää esikuvaansa tämän oltua liian kiireinen esiintymään promopätkällä. Kuten koiranleuka sanoisi: "Olen kyllä kuullut kokovartalovahauksesta, mutta tämä on jo naurettavaa!".

Ainoa kerta, kun Titon ja Marlonin tanssimuuvit olivat Michaelia sulavampia.

Ensimmäisen ja viimeisen naamiaisasukilpailun voitin sen sijaan varhaislapsuudessani 70-luvun lopulla Lontoossa. Kisa järjestettiin hienostoalueella sijainneen kouluni pihamaalla, joka näytti lähinnä ruutuhyppelyruudukoihin panostaneelta rangaistuslaitokselta. Koulun opetussuunnitelmaan kuuluivat myös säkkihyppely ja muna lusikassa -sukkulaviesti.


Pääpalkinto irtosi paikallisen puhelinyhtiön British Telecomin Buzby-maskotiksi pukeutuneena. Buzby oli tuolloin Britanniassa suosittu piirroshahmo, keltainen lintu, joka istui puhelinlangalla ja lörpötteli. Buzbyn tunnuslause oli nykyisin kovasti ajankohtainen ”Make someone happy with a phone call”.


Mielestäni naamiaispalkinto olisi silti yhtä hyvin voinut mennä Hulkiksi eli säteilyannoksen saaneeksi tiedemies Bruce Banneriksi pukeutuneelle pojalle, joka oli kauttaaltaan vihreäksi pensselöity ja pukeutunut repeytyneeseen paitaan ja farkkuihin. Pojan verestävät silmät sopivat hienosti vihaisen vihreän miehen kokonaisilmeeseen, mutta olivat tuskin tarkoituksellinen efekti. Silmät varmaankin vain ärtyivät vihreästä kasvomaalista, jossa saattoi vielä vuonna 1979 olla raskasmetalleja ja hedelmättömyyttä aiheuttavia aineita.


Mieleeni on piirtynyt alkuperäisessä tv-sarjassa Hulkia esittäneen vapaapainija Lou Ferrignon housunkauluksesta pilkistänyt valkoinen persvako. Vihaisen vihreän miehen pylly ei ilmeisesti muuttunut vihaiseksi ja vihreäksi hänen suuttuessaan. Tai saattoihan beba olla ihan yhtä vihainen maailman epävääryyksistä kuin muukin kroppa, mutta ei vaan sattunut vihertymään samaan tahtiin. Lempileluihini kuuluneella Hulk-nukella oli kyllä täysin vihreä pylly ja genitaaliton alue.


Perkele! Pyysin vain latvojen tasoitusta ja kevyttä sävytystä!

Naamiaisasukilpailusta palkinnoksi saadulla lahjakortilla ostin Sloane Square -aukion läheisestä WHSmith-kirjakaupasta Battlestar Galactica -sarjan Muffy-robottikoiran ja Disneyn Black Hole -elokuvan kapteeni Dan Hollandin figuurit. Leluhyllyyn ei ilmeisesti koskaan tullut tarjolle luutnantti Charles Pizer -ukkoa, koska muistan isoveljeni auttaneen maalaamaan lennokkimaalilla toisen Dan Holland -hahmon uniformun keltaiset raidat Pizerin harmaiksi tunnuksiksi. Kapteeni Hollandiahan esitti Black Hole -elokuvassa Robert Forster, jonka Quentin Tarantino nosti uudelleen tähdeksi b-elokuvien suosta antamalla hänelle roolin Jackie Brown -elokuvasta.


Tuntui kuin urani olisi imetty johonkin pohjattomaan aukkoon ja minut olisi suljettu kuplaan.

Miten hienolta mahtaakaan tuntua nousta uudelleen tähdeksi b-elokuvien suosta Quentin Tarantinon avulla? Tuntuuko se paremmalta kuin pajatson keskikoloon holahtava kolikko ja sitä seuraava kilinä tai retkinuotiolla omakätisesti käristetyn luonnonsuolikuoren napsahdus?


Voiko uudelleen arvostetuksi nouseminen ja kutsuvieraslistoille pääsy voittaa jopa arvokkaan levydivarilöydön tai täydellisesti onnistuneen heiton juuri kaislikon reunaan, tarkalleen ahnaan petokalan luisen kuonon kärkeen? Kumpi onpi parempi, itse pyydystetystä saaliista leiripaikalla paistettu juhla-ateria tähtikirkkaana yönä vaiko Victoria’s Secret -alusvaatemallien epäviralliset jatkot hotellihuoneessa?


Vetääkö pidemmän korren joululahjaksi puukäsityötunnilla nikkaroitu maitopurkinkantoteline ja koristeelliseksi jyrsitty löylykauhan varsi vai palkintogaalan sponsoroitu lahjakori Karibian-risteilyineen, kauneuskirurgisine kiveksenkohotuksineen ja kullitettuine sähköisine nikotiiniannostelijoineen?


Tiedä häntä, mutta tässä punchlinen puuttuessa keskustele vaikka instassa @aanetpaassani näistä ja muista ja jaa eka kertasi!

© 2023 by Train of Thoughts. Proudly created with Wix.com